Näytetään tekstit, joissa on tunniste villiyrtit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villiyrtit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. lokakuuta 2012

Keräilykausi ohi? Ei suinkaan!

Näin lumen ja pakkasen tultua voisi helposti kuvitella ettei luonnosta pystyisi enää keräämään syötävää. Mutta onhan siellä vielä vaikka mitä, marjoja, sieniä, yrttejä, hedelmiä, siemeniä ja juuria!



Videon kesto reilu 5 minuuttia. Lyhyet esittelyt viime päivinä keräämistäni jutuista.




















Aamulenkin saldo: Suppiksia, puolukan lehtiä teeksi, kallioimarretta ja koiranputkea juurineen.

Suppikset ja koiranputken juuret päätyivät pannulle sipulin, curryn ja yrttien kera. Kallioimarteen juuret ja puolukan lehdet on takan päällä kuivumassa talvea varten.


Mukavaa talvea Sulle!
-Heikki


Tsekkaa myös tietopaketti viime talvelta:

Sydäntalvella ruokaa metsästä?

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Lääke syöpään löytyy takapihalta




Voikukan juurta on tutkittu Windsorin yliopistossa Kanadassa jo pari vuotta erittäin potentiaalisena ja täysin haittavaikutuksettomana hoitona krooniseen myelooiseen leukemiaan. Juuren on osoitettu laboratorio-oloissa tappavan syöpäsolut, mutta olevan täysin harmiton terveille soluille. Tavallisesti leukemiaa hoidetaan sytostaateilla, jotka vahingoittavat myös terveitä soluja ja joilla on huomattavia määriä sivuvaikutuksia.Voikukan juurella voi olla ristikkäisvaikutuksia sytostaattien kanssa, joten tutkijat eivät suosittele molempia hoitoja päällekkäin. Tutkimukset aloitettiin, koska alueelta löytyi useita potilaita, jotka eivät olleet parantuneet sytostaatti-hoidolla, mutta olivat omatoimisesti parantaneet itsensä voikukalla.

Sytostaatit ovat erittäin kalliita lääkkeitä, esim. vuoden hoito Glivecillä, jota käytetään leukemian hoidossa, maksaa useita kymmeniä tuhansia vuodessa. Ilmaisen voikukan käyttö syöpähoitona ei ole sinänsä uusi asia, Perinteisessä Kiinalaisessa Lääketieteessä sillä on dokumentoidusti jo ainakin joitain satoja vuosia hoidettu syöpää.



Pitkä perinne rohtona


Voikukka nähdään nykypäivänä usein vain haitallisena rikkakasvina. Kasvia löytyy joka puolelta maailmaa, ja sitä on käytetty ruoka/lääkekasvina jo esihistoriallisista ajoista asti. Käyttöhistoriaa löytyy suureen kirjoon erilaisia vaivoja niin Pohjois-Amerikan, Euroopan, Arabian kuin Aasiankin yrttijärjestelmissä. Yhteistä on se, että sitä on arvostettu ympäri maailman etenkin ruoansulatus- ja sisäelinvaivoissa. Voikukka on erinomainen yrtti maksan puhdistuksessa ja sen toiminnan tukemisessa. Se on myös voimakas diureetti, eli nesteenpoistaja, joten sen käyttöä kannatta rajata, jos kärsii liian alhaisesta verenpaineesta. Toisin kuin tavanomaiset länsi-lääketieteen käyttämät nesteenpoistolääkkeet, voikukka ei ryöstä kaliumia elimistöstä.

”Juurta varhain keväällä otettuna käytetään vesittävänä, veren puhdistavana ja vatsan pehmittävänä lääkkeenä vesi-, kelta- ja perätaudeissa, vatsan turvotuksessa, sairasmielisyydessä ja muussa. Sitä varten niistä joko tuoreeltaan puserretaan mehua, taikka keitetään väkevää lientä kuivatuista." -Elias Lönnrot, Flora Fennica – Suomen Kasvisto (1860)


Voikukka ruokakasvina 

Koko kasvi kelpaa syötäväksi. Juuret aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä, lehdet ennen kukintaa ja kukat nupulla tai heti auettuaan. Juuret maistuvat etenkin keväällä kitkerältä, paistettaessa maku muuttuu siedettävämmäksi. Niitä on paahdettu kahvinkorvikkeeksi, itse olen kuivannut kuivurissa tee-aineeksi. Lehdet käy salaatteihin, smoothieisiin ja pinaatin tapaan. Varjossa kasvaneet ovat yleensä vähemmän kitkeriä. Voikukkaa voi myös fermentoida. Elias Lönnrot arvosti voikukkaa myös ruokakasvina:

”Juurista, puhdistettuna, uunissa kuvetettuna ja jauhettuna saadaan, jyväjauhoilla seotettuna, hyvällistä leipää.”




torstai 19. huhtikuuta 2012

Kevään villit versot

Versovaiheessa villiyrtit ovat maukkaimpia, helpoiten sulavimpia, ravinnerikkaampia ja täynnä pranaa! Niistä ei löydy kuvia kovin hyvin netistä, joten käytiin vähän räpsimässä.


Vuohenputki (Aegopodium podagraria)














Vuohenputken versot ovat nuorena kiiltäviä, vähän vanhempana ne menettävät kiiltonsa ja punaisen värinsä. Mainio salaattiin, smoothieen, patoihin ja keittoihin. Vuohenputken saattaa sekoittaa muihin sarjakukkaisiin, joista osa on hyvinkin myrkyllisiä, joten pitää olla varma tunnistuksessa. Vuohenputken tunnistaa helpoiten sen varressa olevasta urasta.



Poimulehti (Alchemilla spp.)















Poimulehti on etenkin naisille aivan huikea terveysyrtti hormonitoimintaa tukemaan. Lehdet ovat ihanaa salaattiainesta ja sopivat toki muuhunkin käyttöön. Ne ovat parhaimmillaan kun lehdet ovat vielä supussa, kuten kuvassa, myöhemmin maku ja tekstuuri muuttuu "pahviseksi". Poimulehtiä kasvaa Suomessa muistaakseni n. 20 eri alalajia, kaikkia voidaan käyttää samaan tapaan. Tieteellisen nimensä, Alchemillan, kasvi on saanut siitä, että alkemistit ovat yrittäneet valmistaa kultaa kasvin yöllä lehdille hikoilemista pisaroista.

"Mene kedolle paljain jaloin aikaisin aamulla nuolaisemaan poimulehden kastepisara, tällöin pysyt tuoreena, terveenä ja kauniina pitkään" -Virpi Raipala-Cormier



Nokkonen (Urtica dioica)















Nokkosen kevätversot ovat mielestäni parasta ruokaa mitä pallolta löytyy. Niissä ei ole vielä niin paljon poltinkarvoja kuin isommissa nokkosissa. Kielellä kirvelyn voi ehkäistä pyörittelemällä versot kämmenessä palloksi. Soveltuu hyvin melkein ruokaan kuin ruokaan. Heti aamulla, kun vain olen ensin nuoleskellut poimulehdet, siirryn suurella ilolla näiden kimppuun. Ei juuri paremmin voisi päivä alkaa!

------------------------------------------------------------------------------------------------


Mulla olisi vielä puhelimessa muidenkin versojen kuvia, mutta ne on niin huonolaatuisia etten kehtaa julkaista. Nämä kuvat ovat lainakameralla otettuja. Jos haluat nähdä blogilla jatkossa paljon hyvälaatuisia kuvia, tilaa ihmeessä multa pakuria! Kerään myynnillä hivakkaa uutta kameraa varten! ;)
















Kevään ensimmäinen 100% villi ateria tuli valmistettua jo pari viikkoa sitten. Voikukan juuria, nokkosen versoja/kuivaa lehteä/siemeniä, suppilovahveroita ja merisuolaa.

















Mahlaakin on tullut jo valuteltua, siitä tulossa kattava blogi lähipäivinä, jos Luoja suo. Versoista ja kevään juurista tulossa myös lisää asiaa!




keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Viikinkien kulta


Videon kesto 3 minuuttia.

Älä koskaan ota ruusujuurta jos sinulla on mieleen vaikuttava lääkitys! Jos kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä tai on muuten taipumusta maanisuuteen, ruusujuurta ei kannata käyttää. Mikäli tahdot vaihtaa masennuslääkkeesi ruusujuureen, printtaa seuraava tutkimus, vie se lääkärillesi ja keskustele lääkkeen lopettamisesta.

Stressin alla ruusujuuri on omiaan tasaamaan hormonitoimintaa, lisäämään fyysistä suorituskykyä, parantamaan muistia, keskittymistä ja muita kognitiivisia kykyjä. Tämä tiedettiin myös Neuvostoliitossa, jossa ruusujuuri oli mm. KGB:n agenttien, huippu-urheilijoiden ja kosmonauttien salainen ase. Toki kasvia on käytetty jo vuosituhansia Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Venäjällä ja Kiinassa, mutta varsinainen hitti siitä tuli lännessä uudelleen vasta Neuvostoliiton hajottua.

Rhodiola rosea puhkeamassa kukkaan


Kuten muitakin adaptogeenisiä yrttejä, ruusujuurtakin on käytetty myös lemmenrohtona, lisäämään seksuaalista halua ja kyvykkyyttä, sekä hoitamaan ennenaikaista siemensyöksyä miehillä.

Itse olen suosinut kaupallisista valmisteista Dynaforce-ruusujuuriuutetta, pelkkää kuivattua juurta halajavien kannattaa kokeilla Savonlinnan Yrttipajan (mistä saa muuten muitakin yrttejä tosi halvalla). Itse villistä Lapin ruusujuuresta valmistettu uute on toki aina parasta!

Puhdistamon ruusujuurta olen kokeillut myös, ihan hyvää oli, mutta tuote on härskisti ylihinnoiteltu. (Yrttipaja 50g/4.40€ vs. Puhdistamo 60g/28.90€) Savonlinnan Yrttipajan tuotetta saa myös Ruohonjuuresta reilulla vitosella Pyhä Olavi Ruusujuuri-nimellä.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Nyt se alkoi!


Videon kesto 30 sekuntia.

Pitkällisen odottelun ja turhautumisen jälkeen päästiin maistelemaan ekaa kertaa keväisiä versoja! Nokkonen on ensimmäisten joukossa keväällä ilmestyviä syötäviä versoja, jotka on tosi helppo tunnistaa!

Talven viherjauheiden ja kasvihuoneyrttien jälkeen tuntui todella mahtavalta ladata itseensä pienessä kourallisessa valtava paketti keväistä kasvuvoimaa ja bioenergiaa.

Nyt iski pieni takatalvi, joten kunnon ryntäys villiyrttien pariin saa odottaa vielä. Pysyhän kuulolla, aion julkaista täällä yrteistä niin paljon sisältöä kuin vain suinkaan ehdin!

Onnellista kevättä!
-Heikki

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Suomalaiset gurut: Johan Venninen

Johan Ebenhard Venninen

(1909-2008)

Minua pyydettiin listaamaan mielestäni kovimpia suomalaisia guruja. Hauska idea ja laaja aihe, Suomessa on ollut paljon tosi huikeita ja inspiroivia hahmoja, joita välttämättä eivät kaikki tunne.

Halusin aloittaa Johan Vennisestä, koska hän oli niin suuri ihminen, ettei sitä voi ymmärtää.

Kekseliäs, sitkeä ja erittäin hienon elämänasenteen omannut Venninen syntyi hyvin köyhiin oloihin ja sokeutui tapaturmaisesti lapsena. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä viettämästä poikkeuksellisen hienoa ja rikasta elämää, josta suuren osan hän omisti hoitotyölle hierojana. Hän ei antanut sokeuden rajata elämäänsä, vaan sopeutui elämään täysillä sokeana juurikin poikkeuksellisen kekseliäisyytensä voimin. Äärimmäisen itsenäinen Johan Venninen oli horoskoopiltaan (tietenkin) vesimies.

Hänelle myönnettiin Mensa-palkinto vuonna 2007. Koulua Venninen oli käynyt hierojakoulun lisäksi vain yhden vuoden, opettajan mukaan "vammaista ei kannatanut kouluttaa". Tämä on saattanut olla myös siunaus Venniselle, koska se on mahdollistanut muodollisen ohjelmoinnin sijaan hurjan määrän itseopiskelua häntä eniten kiinnostaneista aiheista, tieteestä, luonnosta ja hieronnasta. MAD SKILLZ!


Ysikymppinen Venninen väsäilee villiyrttismoothieta ysärillä

Vihersmoothien kehittäjänä pidetään yleisesti Viktoria Boutenkoa (Vaikkakin legendaarinen tohtori Ann Wigmore promotoi jo vuosikymmeniä aikaisemmin blendattuja vihreitä kera mm. avocadon, merilevien, siementen, pähkinöiden, vihannesten, itujen ja hedelmien). Vihersmoothien omaksuminen omaan arkeen on yksi parhaista yksittäisistä terveyttä parantavista jutuista mitä tyypillistä länkkäriruokaa syövä voi tehdä! Jos et ole kokeillut, lukaise vaikka Nutrix (sivut 24-29) tai katso videoita aiheesta, siellä on kaikki data millä pääset vauhtiin!

Johan Venninen omasi tavan syödä vihersmoothieita, epäselvää minulle on että mistä hän tavan omaksui. Koska mies oli äärimmäisen kekseliäs, voi olla hyvinkin mahdollista, että hän kehitti metodin itsenäisesti. Joka tapauksessa, villiyrteistä koostuvan pirtelön isänä voidaan Johan Vennistä perustellusti pitää. Villiyrttien ja puiden lehtien lisäksi hän käytti pirtelöissään marjoja, banaania, hapankaalia, ituja sekä juurikasveja naatteineen. Samaan tyyliin rakastan itse tehdä smoothieitani, vahvan värisistä ja tuoksuisista juuri kerätyistä villeistä yrteistä, hakkaa kasvihuonesalaatista tehdyn pirtelön 6-0.

Kymmeniä vuosia kasvissyöjänä elänyt Venninen täytti elossaan monia pitkäikäisyyden tunnusmerkkejä, aktiivinen ihminen, positiivinen elämänasenne, puhdas ruoka jossa paljon vihreää, päihteettömyys ja rajoitettu kaloriensaanti.

Ylen Elävässä Arkistossa on koosteita Johan Vennisestä tehdyistä dokumenteista, joissa sokea ja ysikymppinen Venninen mm. rakentaa puutarhaa kalliolle, hitsaa, räjäyttelee louhimaansa kallioluolaa, soutelee ja kalastaa yksin merellä ilman eväitä ja vettä yli 14 tuntia voidakseen antaa kalat muille, suunnistaa merellä itse kehittämiensä metodien ja laitteiden avulla sekä väsäilee viherpirtelöä.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Huippulaadukasta pakurikääpää!

Nyt olisi kaupan hyvinkin laadukasta pakurikääpää! Käävän myynnillä kerään rahaa uutta kameraa varten, jotta voisin tuottaa tänne blogille parempilaatuisia kuvia ja videoita.


Pakuri on:

-Kerätty saarista ja järvien rannoilta, kaukana autoteistä

-Kuivattu saunassa tai takan päällä, ilman sähkölaitteita, säilyttäen käävän bioenergian parhaiten

-Tehoa buustattu kuivaamalla ja säilyttämällä pakuri koivuntuohen kanssa


Random-tienvarsipakuria
edullisemmin olisi nyt saatavilla erä tätä huippulaatuista kääpää! Eli 100 gramman pussin pakurirouhetta saat hintaan 16 euroa, sisältäen postikulut. Voin toimittaa pussin myös Porissa tai Tampereella asuville suoraan käteen ilman postikuluja hintaan 14,50.

Pakuri on niin laadukasta, että annan sille täyden rahat takaisin-takuun. Eli jos jostain ihmeen syystä et ole tyytyväinen käävän laatuun, voit palauttaa sen ilman kysymyksiä.

Halutessasi voin myös jauhaa pakurin, mutta se minun pitää tehdä sähkölaitteella!


Tilaa tai tiedustele pakuria Facebookissa, tai sähköpostilla munvillielo(äääät)gmail.com

Lappeenrannan Shamaanin aloittaman uljaan käytännön mukaisesti tahdon myös tarjota kääpää maksutta, jos sitä käytetään syöpäpotilaan hoidossa. Tähän tarkoitukseen käy parhaiten pakurikäävän kuoriosa, jota olen varannut tähän tarkoitukseen. Joten jos syöpä on kyseessä, ota yhteyttä.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Sydäntalvella ruokaa metsästä?


Videon kesto 4:01


Puiden sisäkuoret

Miltei kaikkien puulajien sisäkuoret ovat syötäviä, monet jopa raakana. Pihkaisten havupuiden sisäkuoret on parempi esikäsitellä haitallisten aineiden irroittamiseksi. Sisäkuori on ainoa elollinen osa puun runkoa, kuori ja sisäosa ovat "kuollutta" puuta. Yleisesti ottaen lähempänä puun keskiosaa oleva sisäkuori on paremman makuista kuin kuoren lähellä oleva. Nyrkkisääntönä voi karkeasti sanoa, että vaaleat ja vihreät osat sisäkuoria ovat syötävissä, ruskeat kannattaa jättää rauhaan.

Puiden sisäkuoret eivät energiasisällöltään vastaa viljoja, mutta muutoin ne ovat huomattavasti ravinnerikkaampia. Esim. männyn nila- ja jälsikerrokset sisältävät huomattavia määriä mm. kuitua, sinkkiä, rautaa, mangaania ja flavonoideja. Keväällä, kun kasvu aktivoituu, kuorten ravintosisällöt ovat parhaimmillaan ja ne on myös irtoavat helpoiten. Mikään ei silti estä talvella hätäruokana hyödyntämästä sisäkuoria!


"Niitä jotka voivat syödä puita ja juoda vettä, ei voi pakottaa paholainen, saati sitten kukaan ihminen." -Piispa Jens Beldenak, 1521


Amerikan alkuperäiskansat ovat perinteisesti hyödyntäneet puita paljon, niin ruokana, lääkkeenä kuin materiaaleina rakennelmiin ja tavaroihin. Koivun kuorestakin on tehty jopa kanootteja ja kattiloita! Lähinnä männystä valmistettua pettua on käytetty täällä etelämpänä Suomessa pääasiassa katovuosien hätäruokana, mutta lapissa sitä on osattu arvostaa herkkuna jo pitkään.

Luonnosta syötäväksi kelpaavia kasveja arvioidessa on hyvä tarkkailla sitä mitä muut nisäkkäät syövät. Esimerkiksi hirvi syö talvisin mieluiten pihlajaa, pajuja (luonnon aspiriinia!), haapaa, katajaa, koivua ja mäntyä. Leppää ja kuusta hirvi syö harvoin. Myös useimmat jalot lehtipuut sekä ulkomaiset puulajit, kuten lehtikuusi, kelpaavat hirville.



Videon kesto 1:43


Neulaset


Neulasia voi keittää teeksi tai pureskella sellaisenaan, tosin niitä ei välttämättä kannata niellä, vaan sylkeä jonkin aikaa mutustellut havut pois. Neulasissa on huikea ravintosisältö, esim. männyn neulasissa on 5-6 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinissa! Niillä pohjois-amerikan alkuperäisväestö piti talvisin keripukin loitolla. Männystä ja katajasta irtoaa parhaat teet, kuusikin on käyttökelpoinen. Jotkut keittävät teen, itse suosin mielummin hauduttelua, jotta C-vitamiinia ei tuhoudu liikaa. Hauduttamalla neulasista irtoaa parhaat teet vasta toisella tai kolmannella haudutuskerralla. Männyn neulaset kannattaa pätkiä pienemmiksi.



Puolukan lehdillä on paljon suotuisia terveysvaikutuksia, niitä on käytetty mm. virtsatietulehdusten, reumatismin, ripulin ja diabeteksen hoidossa! Soveltuvat haudutettavaksi teenä joko raakana, kuivattuna tai paahdettuna.



Suopursu sisältää keskushermostolle myrkyllisiä terpeenejä, joten sitä ei enää virallisesti suositella käytettäväksi sisäisesti. Selviytymistilanteessa talviolosuhteissa näin pätevää rohtoa ei kuitenkaan kannata jättää hyödyntämättä! Suopursu sisältää voimakkaan antibakteerisia eteerisiä öljyjä, jotka vaikuttavat tulehdusta poistavasti, lihaskouristuksia vähentävästi ja limaa irrottavasti. Tällä vanhalla apteekkirohdolla on perinteisesti hoidettu sisäisesti esim. astmaa, hinkuyskää, reumatismia, ripulia, punatautia ja ihottumia. Käytetty myös lemmenrohtona sen kiihdyttävien vaikutusten vuoksi! Ulkoisesti sitä on käytetty mm. ihosairauksien ja reumatismin hoitoon. Suopursua on myös käytetty koiden, hiirien ja muiden tuholaisten karkoitukseen esim. vinteiltä ja aitoista.


Marjat

Pihlajanmarjoja voi löytyä hyvinkin helmikuulle asti, jos linnut eivät ole ehtineet apajille. Pakkasten tultua niiden maku laimenee huomattavasti syksyn happamuudesta. Lumen alta voi löytää esim. karpaloita, mutta silloin pitää tietää tarkkaan mistä etsiä, lumen penkominen on aikaa ja energiaa kuluttavaa touhua.


Katajanmarjoja, jotka ovat oikeammin käpyjä, voi kerätä ympäri vuoden. Kerää vain tummia ja sinisiä marjoja, älä koskaan vihreitä raakileita! Teeksi haudutettuna pätevä rohto mm. nesteenpoistoon, lieviin munuais-, rakko- ja virtsatietulehduksiin, ruokahaluttomuuteen ja verta puhdistamaan. Suussa pureskeltuna tuhoaa bakteereja ja raikastaa hengityksen. Mainio mauste esim. hapankaaliin ja riistaruokiin!


Kallioimarre

Kallioimarteen makea lakritsimainen juurakko on talven maukkainta survival-ruokaa! Kyseessä on hyvinkin lääkinnällinen kasvi, jolla on hoidettu tuhansia vuosia etenkin hengitys- ja sisäelinsairauksia, sekä käytetty yleisesti vahvistavana yrttinä. Koska lehdet säilyttävät vihreytensä talvella ja kasvi viihtyy kallioisissa rinteissä, sitä bongaa myös lumisina aikoina. Kuuleman mukaan lehdet palavat mainiosti piipussa! Jos kyseessä ei ole selviytymistilanne, kerää löytöpaikalta vain osa juurakosta, jotta harvinaistunutta kallioimarretta voidaan nauttia jatkossakin! KUVA


Käävät

Talvi on hyvää aikaa spottailla pakuria ja muita kääpiä.


Isohirvenjäkälä

Isohirvenjäkälää, eli tutummin islanninjäkälää voi ravinnoksi kerätä talvellakin, mutta sitä ei kannata haitallisten happojen vuoki syödä ilman esikäsittelyä! Hapot voi neutraloida emäksisessä nesteessä, jossa yksi osa koivuntuhkaa ja 9 osaa vettä kiehautetaan ja isommat tuhkat siivilöidään pois. Nesteessä jäkälää liotetaan ainakin vuorokausi, mielellään useampi, jonka jälkeen se valutetaan, huuhdellaan ja keitetään ravinnoksi. Keittämisen jälkeen jäkälän voi halutessaan kuivata ja jauhaa. Jäkälä sisältää paljon hiilihydraatteja, sekä huomattavia määriä kivennäisaineita, etenkin rautaa ja sinkkiä. Jäkälät keräävät itseensä paljon raskasmetalleja, joten niitä ei kannata hyödyntää ainakaan täällä etelässä kuin erikoistilanteissa. Muita jäkäliä kuin islanninjäkälää ei suositella syötäväksi milloinkaan. KUVA


---


Keväämmällä teen varmaankin syventävät blogaukset ainakin sisäkuorista ja petusta! Koitin olla jaarittelematta liikaa, jos haluat tietää jostain lisää niin laita kommenttia, jatkan mielelläni siellä!