maanantai 3. lokakuuta 2011

Lääketeollisuus tappoi (taas) kaverini


Eilen illalla kuulin suru-uutisen. Yksi on taas joukosta poissa.
Toverini oli hieno ihminen, herkkä taiteilijasielu ja oman tiensä kulkija.
Rauha hänelle.

Varenikliini, kauppanimeltään Champix, on lääkeyhtiö Pfizerin vuonna 2006 markkinoille tuoma lääke, jota käytetään tupakoinnin lopettamisen tukemiseen. Lääke tuli markkinoille nopeutetulla aikataululla (kuuden kuukauden arviointiaika normaalin kymmenen kuukauden sijaan). Mikään ihmelääke ei ole kyseessä, Pfizerin itsensä rahoittamassa tutkimuksessa onnistumisprosentti lopettamiseen vuoden kuluttua tarkasteltuna oli 23%, pelkällä placebolla 10%.

Pian aineen markkinoilletulon jälkeen Food and Drug Administration ilmoitti saaneensa lukuisia raportteja, joiden mukaan käyttäjissä oli havaittu vakavia "sivuvaikutuksia", mm. itsemurha-ajatuksia. Tänä vuonna on selvinnyt, että Pfizer on pimittänyt viime vuosina FDA:lta ainakin 589 raporttia lääkkeen haittavaikutuksista, mukaanlukien 150 tehtyä itsemurhaa.

Toivottavasti en loukkaa tällä tekstillä kenenkään omaisen tai läheisen tunteita. Tämän kaltaisen tekstin voisi tulkita "ruumiilla ratsastamiseksi", se ei ole todellakaan motiivini.

Olen vain lopen kyllästynyt elämään kulttuurissa, jossa lääkärit "määräävät" 15 minuutin käynnillä huonosti tutkittuja ja vaarallisia koekemikaaleja tekaistuihin "sairauksiin" ja vaivoihin. Olen kyllästynyt maksamaan veroja sitä varten, että niillä voidaan rahoittaa vaaralliset ja tehottomat "ennaltaehkäisevät lääkehoidot". Olen kyllästynyt kulttuuriin, jossa sairaita hoidetaan vain patentoitavissa olevilla synteettisillä kemikaaleilla siksi, koska KOKO HOMMAA PYÖRITTÄÄ TEOLLISUUS. Lääketeollisuus on sivuttanut lukuisia menestyksekkäitä, yleensä luonnollisia hoitomuotoja, koska niitä ei voi patentoida joten ei synny liikevoittoa.

"On aivan järjetön tilanne, että lääketeollisuuden myyntimiehet käytännössä laativat hoitosuositukset, kertovat vain lääketeollisuuden haluaman osan tutkimuksista ja jättävät kaiken muun mainitsematta." -Dosentti Jussi Halleen

Teollisuutta ei kiinnosta pätkän vertaa ihmisten parantaminen, teollisuutta kiinnostaa vain ja ainoastaan lääkkeiden myyminen sairaille saadakseen vuosineljännesten voitot maksimoitua.


“You can trace every sickness, every disease, and every ailment to a mineral deficiency” -Linus Pauling, Ph.D. (Two time Nobel Prize Winner)


Autenttiset sairaalaeväät.


On tieteellinen fakta, että saadessaan oikeaa ja riittävää ravintoa, ihminen EI SAIRASTU ja ruumiissa olevat sairaudet paranevat. Silti "hoidamme" sairaita kemikaaleilla, joiden toimivuudesta ja turvallisuudesta suurimmalta osin ei ole edes kunnollista näyttöä, laiminlyöden heidän ravintonsa, makuuttaen heitä ja eväämällä pääsyn raittiiseen ilmaan ja aurinkoon. Vangit ja karjakin pääsevät lain mukaan ulos, mutta sairaat ja vanhukset eivät. Monesti lääkärit vielä lannistavat potilaitaan vieden heiltä loputkin elämänhalut ja uskon paranemiseen. Ja uskohan on juuri se, joka parantaa.

"The art of medicine is in amusing a patient while nature affects the cure." -Voltaire (itsekin lääkäri)

Miksi lääkkeiden sivuvaikutuksia sitten raportoidaan määrällisesti niin vähän? Tämän huomaa kuka tahansa, joka yrittää ilmoittaa omaisensa kokemista sivuvaikutuksista lääkäreille. Turhaa ajankäyttöä, voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä. On helpompi opettaa koira maukumaan kuin saada lääkäri hyväksymään jotain, joka ei mahdu hänen aivopestyyn maailmankuvaansa.

Olen menettänyt liian monta ystävää ja sukulaista lääkkeiden "sivuvaikutuksille". Jos sinä tai läheisesi sairastuu, ON TÄYSIN OMALLA VASTUULLA selvittää lääkkeiden vaikutukset, toimivuus ja turvallisuus sekä sivuvaikutusten seuraaminen. Lääkärit ja hoitajat ovat liian kiireisiä siihen.

10 kommenttia:

  1. Ilman asiantuntevaa lääkäriä olisi minulle saattanut käydä samoin. TK lääkäri Champixia mulle suositteli, mut kysyttyäni psykiatrilta asiaa, hän kielsi lääkkeen käytön kohdallani ehdottomasti, vedoten yksilöllisiin haittavaikutuksiin.
    Niin turhaan lähti ystävämme, sinua kaipaa niin monta täällä, maan päällä <3

    VastaaPoista
  2. Esität melkomoisen väitteen tekstissäsi. Ihminen ei sairastu saadessaan oikeanlaista ja riittävää ravintoa... Ei sairastu mihin? Flunssaan? Syöpään? Masennukseen? Mihinkään? Tuo on jo väite, joka vaatii todellakin tiukkaa tieteellistä faktaa taakseen, ja olisin halukas tähän tutustumaan. Ehkä taustalla on ajatus, että perusterve, aikuinen ihminen voi suuremmalla todennäköisyydellä pysyä terveenä, mikäli syö oikeanlaista ravintoa, mutta tuollaisenaan lause vaatii kyllä todellista tukea taakseen. Oletko ottanut huomioon, että tuollainen saattaa myös olla melko loukkaavaa joitakin kohtaan, ihmisiä, jotka ovat sairastuneet omista teoistaan huolimatta?

    VastaaPoista
  3. Minulla on myöskin huonoja kokemuksia tuosta lääkeestä. Olin kuullut siitä kavereilta, ja kiinnostuin siitä. Hetken mielijohteesta tilasin ajan yksityiselle lääkärille kuitenkin tunnettuun paikkaan. Sain ajan seuraavaan aamuun. Kerroin lääkärille haluavani champix-kuurin. Sain reseptin ja lääkäri sanoi minulle, että meiltä on esitteet loppu, mutta katso lisätietoa netistä. Mitään minulta ei kysytty, eikä neuvottu. Apteekissa minua kehotettiin ehdottomasti syömään molemmat kuurit loppuun.
    En hakenut tietoa netistä, enkä lukenut pakkausselostetta kuin vasta 4. päivänä, jolloin olin niin heikkona, että tajusin jtn olevsn hullusti. Aloitin kuurin päivää ennen ulkomaan lomaa. Nukuin aivan valtavasti, matkan Helsinkiin, lentoasemalla, lentomatkan Lontooseen ja perillä. Minua nukutti aivan koko ajan ja nukahtelin väkisin joka paikkaan, vain pari sekuntia samalla paikalla, ja nukuin. Sen lisäksi minun teki pahaa koko ajan. En juurikaan pystynyt ruokailemaan koska oksetti. Etova tunne voimistui mitä pidemmälle kuuri eteni. Loppuvaiheilla pilleriä ei voinut ottaa ennen ruokailua, koska noin 4 tuntia etoi aivan valtavasti. Taas ruokailun jälkeen meinasin oksentaa ja kyökein, silloin piti odottaa ainakin tunti. Näiden lisäksi minulla oli kokoajan kuumeinen olo ja päätä särki niin, ettei 3 pilleriä päivässä riittänyt.
    Minun oli pakko lopettaa kuuri kesken, koska sivuvaikutukset olivat niin hirveät. Edellämainittujen lisäksi sivuvaikutuksia löytyi lisää, kuten silmät vuosivat koko ajan, joka esti meikkaamisen jne.. Aloitin kuurin vielä toistamiseen uudestaan, mutta lopetin sen taas kamalien oireiden vuoksi. Tämän aikana olin vain yhden päivän polttamatta.

    VastaaPoista
  4. Todella ikävää kuulla tällaista ja osaanottoni kaverisi kuoleman takia, osanotto myös muille henkilön tunteneille! Itse en miestä sinäänsä tuntenut, mutta Porissa asuvana, entisenä Annislaisena toki tiesin miehen ja veljeni tunsi paremminkin...

    Kyllä täälaisen lääkkeen kanssa pitäisi tarkkaan lääkärin miettiä että onko se välttämätön ja sopiiko se, ennenkuin määrää. Lisäksi olisi varmasti olla hyvä olla jonkinlaisia kontrollikäyntejä kun kerran vieroituslääkkeestä kyse, mutta soveltuuko tämä lääke nyt oikeasti lainkaan käyttöön?!

    Lääkkeistä olen itse sitä mieltä että vain oikeasti välttämättömiä lääkkeitä kannattaa käyttää! Itse sairastin viime talvena pitkän flunssakierteen, joka lopulta vei minut sairaalaan viikoksi keuhkokuumeen takia. Toki tuolloin tarvittiin jo antibiootteja, mutta myrkkyä nekin elimistölle ovat. Söin viime talvena useamman ab-kuurin, jotka samalla kun tappoivat angiina-, keuhkoputkentulehdus- ja keuhkokuume bakteerejani tappoivat myös suolistoni hyvää bakteerikantaani ja vastustuskykyni oli olematon. Tuo flunssakierre olisi ollut varmasti vältettävissä tai ainakin lyhyempi eikä niin raju kunnon levolla, mitä en saanut ennekuin olin oikesti vuodekamaa. Ja myös ab-kuuria tarvitseviin sairauksiin olisi hyvä ollut saada kuurit ajoissa.... Ravintopuoli minulla oli hyvällä mallilla, mutta kyllä tuo sairastelu vielä jotain opetti niin kuin luontaistuotekaupan ystävällinen tätikin :) Sokeri on pahasta, se on pöpöjen ystävä, eli kun sairastuu ei kannata lääkitä itseään fazerin sinisellä vaan kuumeella. Kuumetta ei tosiaan pitäisi heti lähteä laskemaan. Luontaistuotekaupan neuvo oli jättää duact ja burana pois ja kärsiä muutama päivä kun flunssa iskee, niin nopeammin sitten toipuukin ja se on aivan totta, todettu on! Nyt jos flunssa yrittääkin tarttua minuun, kaivan heti esiin echinaforce tipat, pari kertaa tänä syksynä nuo tipat kaivettu esiin, eikä vielä kertaakaan sairastuttu. Viime keväästä asti olen myös syönyt maitohappobakteereja, jotta saisin tuota suoliston hyvää bakteerikantaa tasapainoon, se kun kuulemma saataa olla pitkään sekaisin viime talvisten ab-kuurien johdosta.... Ravintolisiä pidän ihan hyvänä juttuna, kunhan ne ovat vain hyvän ja kunnollisen ruokavalion lisä eikä korvike!

    VastaaPoista
  5. Hyvä että joku kirjoittaa Champixin sivuvaikututksista, mulla on omakohtaisia kokemuksia ja kesti yli vuoden saada pääkoppa kuntoon sen kuurin jälkeen.
    Oli tosi pelottavaa ekat viikot kun itketti koko ajan enkä tiennyt mikä mulla oikein on.
    En olis ottanut kuuria jos olisin tajunnut ottaa selvää sivuvaikutuksista, tiedän tasan tarkkaan kuinka herkkä olen. Mutta tuo onkin sitten viimeiset lääkärin määräämät myrkyt mitä olen syönyt 4 vuoteen!

    Joten jos on pikkusenkaan masennustaustaa tmv. ei missään nimessä champixia, se röökinkin veto on vähemmän vaarallisempaa varsinkin jos ei syyllistäisi siitä itseään.

    Tsemppiä sinulle, me ei voida muuta kuin näyttää esimerkkiä ja olla pitämättä päätämme kiinni kun tilaisuus tulee.
    t. Merja

    VastaaPoista
  6. Sattumalta löysin tämän kirjoituksen, koska olen tekemässä kotisivuille "vertailua" tupakoinninlopetusmenetelmien välillä.

    Lopetin itse vuonna 2006 (Allen Carr's Easyway menetelmällä, jonka jälkeen olen lukenut runsaasti Champix tarinoita ympäri maailmaa. On käsittämätöntä miten tällainen hyväksytään, koska se aittaa JOITAIN ihmisiä. Siihen vedoten hyväksytään itsemurhat ja jopa toisiin ihmisiin kohdistuva väkivalta ja jopa murhat.

    Mitä ihminen ajattelee tällaisista asioista 50 vuoden kuluttua?

    VastaaPoista
  7. Mitä lääketeollisuuteen ja niiden (+ skeptikkojen) taholta ilmenevään luontaistuotteiden sortoon tulee, olen vahvasti samaa mieltä.

    Samoin kuin siitä että oikea ravinto auttaa pitkälle, mutta siitä että ehkäisisikö täydellinenkään ravinto 100% kaikkia sairauksia en olisi niin varma.
    Mutta on siinä kumminkin perää, itse veikkaan että suurin osa korjaantuisi mutta ei kaikki.

    VastaaPoista
  8. Hei, kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    Blogissasi on paljon hyvää asiaa, ja suurelta osalta allekirjoitan tekstisi täysin.

    Oma tarinani liittyy kilpirauhasen vajaatoimintaan, mutta lyhykäisyydessään haluan sen tässä sanoa, sillä liittyy niin voimakkaasti tähän synteettinen vs. luonnollinen lääke -keskusteluun, mitä tämäkin kirjoitus sivuaa.

    Itse menin _todella_ huonoon kuntoon vajaatoiminnan kanssa nopeasti, enkä saanut TK:sta apua. Veriarvoni olivat kuulemma "viitearvojen sisällä." Niinpä minua ei siis voinut vaivata mikään, vaikka tulin vastaanotolle pää kainalossa.

    Pitkän tahimisen jälkeen turhauduin siihen, etten saa apua julkiselta puolelta. Niinpä hakeuduin luontaislääkärin pakeille ja olen siitä asti voinut hyvin. Tämä oli ensimmäinen lääkäri, joka esimerkiksi kysyi ruokavaliostani. Hän laittoikin ruokavalioni todelliseen remonttiin ja sain myös luonnollisen, eläinperäisen lääkkeen vajaatoiminnan hoitoon.

    Nyt jo kaksi vuotta olen voinut tosi hyvin. Ainoa ongelma on se, että eräät lääkärit ym. tahot ovat kateuksissaan tai muista kyseenalaisista motiiveista alkaneet vastustaa luontaislääkintää. Niinpä lääkkeeni, joka on ainoa minulle soveltuva toimiva lääke, on nyt vaakalaudalla. Valvira evää lääkäreiltä lupia määrätä lääkettä ym.

    Kyseinen lääke on perinteisesti käyetty kilpirauhasen hoidossa, ennen kuin nämä synteettiset mössöt tulivat markkinoille. Minulla kokeiltiin synteettistä lääkettä monta kuukautta, mutta se ei vaan toiminut. Nyt olen pienessä liemessä, sillä luontaisen lääkkeen saanti on tosi haastavaa. Noh, toivottavasti joku suostuu määräämään sitä minulle jatkossakin. Tai sitten kilpirauhaseni alkaa elpyä?

    Vinkkaatko minulle muuten, kun uusi verkkokauppasi aukeaa. Voisin hieman promota sitä.

    Terkuin, Liisa

    VastaaPoista
  9. No huh huh! Kiitos kokemuksista.. Yksi tuttuni on helposti päässyt irti tupakasta Champixin avulla ja ajattelin kokeilla sitä itsekin. Mutta antaa olla jos sivuvaikutuksia on rahan meno ja itsemurha-ajatusten tulo! Tupakka on kyllä tosi koukuttava, olin (taas) vuosia ilman ja sitten viime kesänä vetelin hermosauhut yhden projektin puitteissa. Olen yrittänyt lopettaa, en polta kuin pari tupakkaa jos sitäkään, per päivä. Nikotiinipurkalla pärjää ilman tupakkaa, mutta se aukaisee ns. nikotiinireseptoreita aivoissa, joten kun jauhaa nikotiinipurkkaa on jokatapauksessa koukussa nikotiiniin. Kyllä se jää pois ajan myötä, tupakka/nikotiinipurkka himoja voi käsittääkseni tulla kolmen kuukauden ajan, jolloin se loppuu noin yleensä. Vesilasillinen tupakkahimon iskiessä on huomattavasti halvempi ja vähemmän masennusta tuottava kuin miltä toi Champix vaikuttaa.

    VastaaPoista
  10. Osanottoni.

    Toivottavasti lause "tekaistuihin "sairauksiin" ja vaivoihin" ei viittaa tässä tupakointiin, tupakka kun tappaa melkein puolet polttajistaan. Ei mikään ihan pieni riski, jonka vuoksi Champixikin on ollut järkevää päästää markkinoille. Onhan tuo 20% vieroittuneista aika todella paljon isompi prosentti kuin 10%, kun lasketaan säästyneitä ihmishenkiä - huomioiden myös haitoista johtuvat tragediat. Mutta joo - lääkemainonnan yksipuolisuus ärsyttää myös lääkäreitä todella yleisesti eikä potilas ole ainut, josta tuntuu pahalta, kun lyhyellä vastaanottoajalla ei aina pysty mainitsemaan muita kuin niitä yleisimpiä varoituksia. Onneksi vaaralliset lääkehaitat tulevat aina vain pienelle vähemmistölle ja haitat ovat enemmistöltään sellaisia, jotka väistyvät lääkkeen lopettamisen jälkeen. Lukematta jääneen haittavaikutuslistauksen tsekkaamisesta siis hyötyy, vaikka sen tekisi vasta lääkkeen jälkeen alkaneiden oireiden ilmaannuttuakin.

    Tosi ikävää, Merja, että sinulla kesti pitkään toipua. Juuri tästä syystä lääkiksessä painotetaan odottamaan rauhassa uusien, markkinoille juuri tulleiden lääkkeiden todellisen tehon ja haittojen paljastumista seurannassa, niin edes osa porukasta ei hötkyile uutuuksien perässä.

    Ei ole sellaista tieteellistä tutkimusta, jossa olisi todettu ihmisen pysyvän takuulla terveenä, jos hän vain söisi oikein. Ihminen toki tarvitsee hallinnan tunnetta elämäänsä, mutta mikään, mitä itse voi tehdä, ei anna 100% suojaa sairauksia vastaan. Minusta väite ruokavalioihmeestä on niin vaarallinen, että minun on tässä asetettava tämä ikävä fakta pystyvyyden tunteen vaalimisen edelle. On siis vaarallista syyllistää näin pahasti ihmisiä, jotka sairastuivat, vaikka tekivät kaikkensa. Elämäntapaohjauksessa saa olla aika kieli keskellä suuta, jottei se saa syyllistäviä sävyjä. Siinä ei oikein ehdottomuudella ole sijaa. Eipä se tietenkään ole helppoa! Better luck next time.

    -nti Täti

    VastaaPoista