maanantai 29. lokakuuta 2012

Keräilykausi ohi? Ei suinkaan!

Näin lumen ja pakkasen tultua voisi helposti kuvitella ettei luonnosta pystyisi enää keräämään syötävää. Mutta onhan siellä vielä vaikka mitä, marjoja, sieniä, yrttejä, hedelmiä, siemeniä ja juuria!



Videon kesto reilu 5 minuuttia. Lyhyet esittelyt viime päivinä keräämistäni jutuista.




















Aamulenkin saldo: Suppiksia, puolukan lehtiä teeksi, kallioimarretta ja koiranputkea juurineen.

Suppikset ja koiranputken juuret päätyivät pannulle sipulin, curryn ja yrttien kera. Kallioimarteen juuret ja puolukan lehdet on takan päällä kuivumassa talvea varten.


Mukavaa talvea Sulle!
-Heikki


Tsekkaa myös tietopaketti viime talvelta:

Sydäntalvella ruokaa metsästä?

maanantai 22. lokakuuta 2012

Netin villeimmät jutut!

Kesäkausi oli tosi hiljaista aikaa täällä blogissa, ei tullut paljoa koneella viihdyttyä. Kevät-kesällä kuvasin hirmuisen määrän videoita mitkä piti julkaista täällä, mutta jostain syystä päätin uittaa iphonea suolla. Videot päätyivät bittitaivaaseen, joka tietysti laski vähän motivaatiota. Muutoin kesä oli hyvinkin maagista, hienoa ja voimaannuttavaa aikaa, joten tällä hetkellä löytyy virtaa kirjoitella ja kuvata matskua tännekin.


"Never seen no boy love the herbs like me."


Mun villi elo on myös Facebookissa ja Youtubessa, molemmissa jaossa on ollut kaikkea siistiä! Syksyn/talven mittaan tulossa ainakin lisää videoita. Tube-videot ja uudet blogaukset löytyy kaikki tuolta Facebook-sivulta, joten sitä tykkäilemällä pääset helpoiten villeimpiin juttuihin käsiksi.



Loppukesästä mun piti osallistua Punkaharjulla Local Wild Food Challengeen. En kuitenkaan päässyt reissuun, joten perustin sen kunniaksi englanninkielisen villiruokablogin, jota Rummukaisen Juha lähti myös toteuttamaan.


Nordic Wild Gourmet löytyy täältä ja myös Facebookista.


Finola-öljyhamppua nuuhkimassa. Finolan ei-päihdyttävistä lääkinnällisistä ominaisuuksista tulossa tänne tosi villiä juttua lähiaikoina!

Facebookista löytyy myös maailman kovin villiyrttiryhmä, sekä lupaava kotimainen tulokas. Muutoin netin inspiroivimmat ja reteimmät villiruokajutut tuntuvat löytyvän Nordic Food Labin ja Transitional Gastronomyn sivuilta!


Villiä loppuvuotta! <3
-Heikki


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Laittoman tehokasta terapiaa?



"Huumaavien sienten vaikutukset ja riskit ovat moninkertaisia verrattuna esimerkiksi alkoholiin." -Savon Sanomat: Vaarallinen huumesienibuumi leviää nuorten keskuudessa


Nykyään, kun tieto on vapaasti saatavilla ihmisille internetin myötä, huomaa miltei päivittäin mediassa asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Ylläolevan propagandan kaltaisia paikkansapitämättömiä letkautuksia on pitkin syksyä näkynyt paljon lehdissä, joten lienee aiheellista tarkastella näitä "huumaavia sieniä" niistä saatavilla olevien tieteellisten tutkimusten valossa.



Suippumadonlakki aka suippomadonlakki, silokki, silokka ja suippo-/suippusilokka.

Huom! Psilosybiinia sisältävät sienet, kuten esimerkiksi Suippumadonlakki, ovat Suomessa laittomia kerätä, hallussapitää, käyttää jne. Jotta et vahingossakaan rikkoisi lakia, opettele tunnistamaan sieni huolellisesti ja ota selvää sen kasvupaikoista.



1. Hyvin matala myrkyllisyys ja lievät haitat


Saadakseen potentiaalisesti tappavan annoksen, 60-kiloisen henkilön pitäisi syödä n. 17 kiloa psilosybiini-sieniä. Tämä on käytännössä täysin mahdotonta, joten historia ei tunne ainoatakaan tapausta jossa näin olisi päässyt käymään. Vertailuna vaikka täysin laillista valkokärpässientä riittää 80 grammaa tappamaan aikuisen.

Useissa tutkimuksissa [1],[4],[5], joissa on verrattu yleisimpien laillisten ja laittomien päihteiden haittoja, psilosybiini on todettu vaarattomimmaksi. Esimerkiksi alkoholi aiheuttaa henkilö- ja väestötasolla monta kertaa enemmän harmia kuin "taikasienet". Näyttäisi siltä, että suurin vaara "taikasienissä" piilee siinä, että ne saatetaan sekoittaa muihin, huomattavasti myrkyllisempiin sieniin.


 



Muutoinkin psilosybiini vaikuttaa tieteen valossa melko turvalliselta.[1] Sen yleisimmät haitat ovat ohimeneviä paniikin ja pelon tunteita. John Hopkins Universityssä tehdyissä kokeissa suuri annos psilosybiinia sai aikaan kolmanneksessa koehenkilöistä vahvaa tai äärimmäistä pelon tunnetta "matkan" aikana, vaikka koe tapahtui erittäin mukavissa ja valvotuissa olosuhteissa. Pelko ei kuitenkaan kestänyt muutamaa tuntia pidempään, toisin kuin henkilöiden kokemat positiiviset vaikutukset, jotka olivat mitattavissa vielä 14 kuukautta kokeen jälkeen.



2. Ei aiheuta riippuvuutta

 

Psilosybiini ei aiheuta ollenkaan fyysistä riippuvuutta ihmisessä[2], toisin kuin esimerkiksi kahvi, kaakao tai vehnä.



3. Auttaa eroon riippuvuuksista


Monet ovat kokeneet psilosybiinin auttaneen heitä irti erilaisista riippuvuuksista. John Hopkins Universityssä on käynnissä tutkimus, jossa koehenkilöitä autetaan irti tupakasta psilosybiinin avulla. Tähän mennessä tutkimuksessa saadut havainnot ovat erittäin lupaavia![3]



4. Lievittää masennusta/ahdistuneisuutta


Psilosybiinia on tutkittu terapeuttisena hoitomuotona loppuvaiheen syövästä kärsivillä potilailla, joilla on ollut masennusta ja ahdistuneisuuden tunteita. Saadut havainnot valmiista ja keskeneräisistä tutkimuksista osoittavat, että potilaat ovat hyötyneet parantuneesta henkisestä hyvinvoinnista sekä ahdistuksen, masennuksen ja fyysisen kivun lievittymisestä. 

Tänä vuonna julkaistuissa tutkimuksissa on osoitettu, että psilosybiini vaimentaa juurikin niitä täysin samoja aivojen osia, jotka masentuneilla käyvät ylikierroksilla

Toisin kuin masennuslääkkeitä, psilosybiinia ei tarvitse annostella jatkuvasti. Lääketeollisuus ymmärrettävästi hiljenee kuoliaaksi psilosybiinista, koska se ei ole patentoitavissa eikä sitä voi myydä pitkäaikaisesti samoille potilaille.




5. Aikaansaa pysyviä positiivisia muutoksia persoonallisuudessa, asenteissa ja käyttäytymisessä


John Hopkins Universityn tutkimukset osoittavat, että psilosybiini tuottaa suurimmalla osalla koehenkilöistä myönteisiä muutoksia persoonallisuudessa, asenteissa ja käyttäytymisessä. Positiivisia muutoksia mitattiin "Avoimuudessa", yhdessä viidestä persoonallisuuspiirteestä. Avoimuuteen liitetään esimerkiksi mielikuvituksellisuus ja avoimuus arvoille, ajatuksille (älyllinen uteliaisuus), kokeiluille ja tunteille. Muissa piirteissä (neuroottisuus, ulospäinsuuntautuneisuus, sovinnollisuus & tunnollisuus) ei mitattu muutoksia suuntaan tai toiseen.

Yksilöt, jotka ovat ottaneet psilosybiinia tutkimuksissa kertoivat uusista tai vahvistuneista tunteista liittyen yhteiskunnalliseen/yhteisölliseen vastuuseen, empatiaan muita kohtaan ja perusteelliseen ymmärtämiseen kaikkien elävien olentojen välillä olevasta yhteydestä.






6. Ruokkii aivoja


Tohtori Franz X. Vollenweider Heffter Research Institutesta on työllään osoittanut, että psilosybiini vapauttaa glutamaattia aivoissa. Glutamaatti aktivoi BDNF:n, eli aivoperäisen kasvutekijän, joka on avainasemassa hermoston kasvussa, kehityksessä ja selviytymisessä.



7. Syvä henkilökohtainen merkitys


14 kuukautta kokeen jälkeen tehdyssä seurantakyselyssä 94% koehenkilöistä sijoitti kokemuksensa elämänsä merkityksellisimmäksi tai viiden merkityksellisimmän henkisen kokemuksen joukkoon. Lisäksi 83% kertoi sen parantaneen heidän hyvinvointiaan ja tyytyväisyyttä elämään kohtuullisesti tai erittäin paljon. 89% koki sen johtaneen kohtuullisiin, vahvoihin tai äärimmäisiin parannuksiin heidän omassa käytöksessään. Sessioita järjestettiin yhteensä 90 kappaletta, eikä niistä yhdenkään koettu laskeneen hyvinvointia tai tyytyväisyyttä elämään.


Psilosyybini vaikuttaa erittäin lupaavalta myös esim. sarjoittaisen päänsäryn ja pakko-oireisen häiriön hoidossa. Nämä ovat vaikeita ja tuskallisia vaivoja, joihin lääketieteellä ei tällä hetkellä ole tarjota mitään kunnollista hoitomuotoa.


Tutkijat ovat varoitelleet ihmisiä omin päin testailemasta psilosybiinisieniä. Tutkimuksissa on havaittu, että oikea annosmäärä on tärkeä. Haitat vähenevät, mikäli ensin on otettu pienempi annos ja toisella hoitokerralla suurempi, eikä toisin päin. Tutkijat ovat korostaneet sitä, että psilosybiiniä on turvallista käyttää vain hyvässä ympäristössä luotettavan oppaan läsnäollessa.


Jos sinua kiinnostaa lukea enemmän mm. taikasienten historiasta ja käytöstä shamanismissa, kirjoitin aiheesta myös viime vuonna.



-Terence McKenna




[1] van Amsterdam J, Opperhuizen A, van den Brink W. (2011). "Harm potential of magic mushroom use: a review". Regulatory Toxicology and Pharmacology 59 (3): 423–9. doi:10.1016/j.yrtph.2011.01.006 

[2] Passie T, Seifert J, Schneider U, Emrich HM. (2002). "The pharmacology of psilocybin". Addiction Biology 7 (4): 357–64. doi:10.1080/1355621021000005937

[3] Psilocybin in Smoking Cessation: A Pilot Study. Horizons 2010: Psilocybin in Smoking Cessation: A Pilot Study – Matthew W. Johnson, Ph.D. and Mary P. Cosimano, MSW
.
[4] Nutt DJ, King LA, Saulsbury W, Blakemore C. (2007). "Development of a rational scale to assess the harm of drugs of potential misuse". Lancet 369 (9566): 1047–53. doi:10.1016/S0140-6736(07)60464-4

[5] Nutt DJ, King LA, Phillips LD. (2010). "Drug harms in the UK: a multicriteria decision analysis". Lancet 376 (9752): 1558–65. doi:10.1016/S0140-6736(10)61462-6